Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 22.02.2024/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


Perusopetus/hyvinvoinnin vuosikello

 

Sivla 22.02.2024 § 14 

1913/12.00.01/2024

 

 Valmistelija perusopetuksen apulaisrehtori Soile Kukkonen p. 040 527 64 20

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta Jämsän perusopetukseen yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamiseen ja kehittämiseen 1.1.2023-31.12.2023. Erityisavustuksen käyttöaikaa pidennettiin 31.7.2024 saakka. Hankkeessa on mm. laadittu hyvinvoinnin vuosikello perusopetuksen käyttöön.  Hyvinvoinnin vuosikello on toteutettu monialaisessa yhteistyössä yhteisöllisen opiskeluhuollon koordinaattoreiden, Jämsän peruskoulujen ja opiskeluhuollon henkilöstön sekä Jämsän nuorisopalvelujen kanssa.

 

Hyvinvoinnin vuosikello on opiskeluhuollollinen työväline, jonka tarkoituksena on tukea ja vahvistaa koulun hyvinvointi- ja tunnetaitokasvatusta Jämsän perusopetuksen kouluissa läpi oppilaan peruskouluajan aina ensimmäiseltä viimeiselle vuosiluokalle asti.

 

Vuosikellon mukaisen hyvinvointi- ja tunnetaitokasvatuksen tavoitteena on mm. edistää ja vahvistaa oppilaiden hyvinvointiosaamista, tunne- ja vuorovaikutustaitoja, osallisuuden kokemusta ja kouluun kiinnittymistä sekä edistää ja vahvistaa oppilaiden hyvinvointiosaamista, tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Hyvinvoinnin vuosikello pohjautuu suunnitelmallisesti valittuihin ja toisiaan tukeviin hyvinvointiteemoihin sekä jo olemassa oleviin hyvinvoinnin edistämisen käytänteisiin Jämsän perusopetuksen kouluissa.

 

Hyvinvoinnin vuosikello jakaantuu kymmeneen kuukausittaiseen teemaan. Jokaiselle lukuvuoden kuukaudelle on laadittu ko. kuukauden teeman mukaiset, luokka-asteille 1-9 ikätasoisesti soveltuvat tuntisuunnitelmat. Tuntisuunnitelmiin sisältyy monipuolisia tehtäviä ja harjoitteita.

 

Hyvinvoinnin vuosikellon teemat ovat

  • Elokuu - Yhteisöllisyys
  • Syyskuu - Vuorovaikutus ja kaveritaidot
  • Lokakuu - Mielen hyvinvointi ja arjen taidot
  • Marraskuu - Hyvinvointi ja terveys (sis. päihdekasvatus)
  • Joulukuu - Itsetuntemus ja itsetunto
  • Tammikuu - Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus
  • Helmikuu - Media ja hyvinvointi
  • Maaliskuu - Tunnetaidot
  • Huhtikuu - empatia ja myötätunto
  • Toukokuu - Unelmat ja haaveet

 

Alakoulussa tuntisuunnitelman mukaisia hyvinvointitunteja pidetään aikatauluun sopivalla luokanopettajan oppitunnilla ja yläkoulun 7.-9. luokilla pidettävillä luokanvalvojan tunneilla kuukausittain. Näin ollen jokainen Jämsän perusopetuksen oppilas saa peruskouluaikanaan vähintään 90 hyvinvointiteemoihin liittyvää oppituntia.

 

Kevään 2024 aikana yhteisöllisen opiskeluhuollon koordinaattori esittelee hyvinvoinnin vuosikellon jokaisen koulun opettajakokouksessa. Lisäksi koordinaattori huolehtii monikanavaisesta ja toistuvasta tiedottamisesta opettajille sekä antaa tarvittaessa lisäohjausta. Opiskeluhuollon koordinaattori tukee jalkauttamista hankkeen loppuun asti sekä siirtää jalkautusvastuun saattaen jokaisen koulun opiskeluhuoltoryhmälle, jotta varmistetaan hyvinvoinnin vuosikellon tarkoituksenmukainen käyttö myös hankkeen loputtua.

 

Hyvinvoinnin vuosikelloa pilotoidaan kouluissa kevään 2023 aikana ja otetaan systemaattiseen käyttöön jokaisessa koulussa/ luokassa viimeistään 1.8.2024 alkaen.

 

Hyvinvoinnin vuosikello liitetään osaksi Jämsän perusopetuksen ja perusopetukseen valmistavan opetuksen opiskeluhuoltosuunnitelmaa (siv.la 15.6.2023).

 

Hyvinvoinnin vuosikello oli esityslistan oheisaineistoina.

 

Yhteisöllisen opiskeluhuollon koordinaattori Petra Koljonen esitteli asian kokouksessa.

 

Johtava rehtori Juha Damskägg  ja apulaisrehtori Soile Kukkonen olivat läsnä kokouksessa.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

27 § Sivistyslautakunnan tehtävät ja erityinen toimivalta, ratkaisuvalta kohdassa 1) kuntakohtaiset opetus- ja kasvatussuunnitelmat ja näiden suunnitelmien periaatteet ja muiden toimintaa ohjaavien suunnitelmien periaatteet.

 

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 Sivistyslautakunta hyväksyy perusopetuksen hyvinvoinnin vuosikellon ja siihen liittyvät tuntisuunnitelmat osaksi opiskeluhuollon suunnitelmaan 1.8.2024 alkaen.
Asiaa pilotoidaan  kevätlukukauden 2024 aikana ja pilotoinnin ajan asiakokonaisuus on osa opiskeluhuollon suunnitelmaa.
Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Apulaisrehtori Soile Kukkonen ja opiskeluhuollon koordinaattori Petra Koljonen oli läsnä asian käsittelyn aikana (klo 15.30-15.55).

Kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen, vapaa-aikapalvelupäällikkö Katja Pohjoismäki, kirjastopalvelupäällikkö Risto Heikkinen, hallintosihteeri Riitta Uosukainen ja nuorisovaltuuston edustaja Roni Äikäs saapuivat klo 15.30.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa