RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2023
Khall 25.03.2024 § 72
1806/02.02.02/2023
Valmistelija: konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti, puh. 0400 447 383
Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa on noudatettava kuntalain sekä soveltuvin osin kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä. Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot ilmoitetaan liitetiedoissa. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot, sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat mm. arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
Jämsän kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus noudattavat kirjanpitolautakunnan kuntajaoston ohjetta kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätösmallista. Tilinpäätös- ja toimintakertomusluonnos on esityslistan liitteenä. Kuntalain 114 §:n mukaisesti kaupunginhallitus antaa toimintakertomuksen yhteydessä esityksen tilikauden tuloksen käsittelystä.
Emokaupungin osalta tilikauden tulos vuodelta 2023 on liikelaitokset mukaan lukien ylijäämäinen 965 211,76 euroa. Ylijäämää tilikaudelta syntyy tilinpäätöksen rahasto- ja varauskirjauksen jälkeen 1 211 823,02 euroa.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kuntalaki § 114
Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus
1. päättää käsitellä toimintakertomuksen vuodelta 2023 ja tehdä siihen tarvittavat muutokset,
2. päättää tulouttaa investointivarauksiin liittyviä poistoeroja 246.611,26 euroa,
3. päättää, ettei konsernirahastoa kartuteta,
4. päättää siirtää tilikauden ylijäämän, 1 211 823,02 euroa, edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille,
5. allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2023 ja luovuttaa sen tilintarkastajille ja sen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi
6. päättää, että tilinpäätökseen voidaan tehdä tarvittaessa pieniä teknisiä korjauksia virkamiestyönä. Tilikauden ylijäämän siirron jälkeen Jämsän kaupungin kumulatiivinen alijäämä on -2 302 274,61 euroa.
Päätös Keskustelun aikana esittelijä muutti ehdotustaan tekemällä muutoksen / teknisen korjauksen kohtaan nro 6.:
Tilikauden ylijäämän siirron jälkeen Jämsän kaupungin kumulatiivinen taseen tilikauden yli-/alijäämä tilin saldo on -2 302 274,61 euroa.
Kaupunginhallitus hyväksyi teknisen korjauksen yksimielisesti.
Tilinpäätös ja toimintakertomus 2023/ tehdyt korjaukset
Khall 06.05.2024 § 99
1806/02.02.02/2023
Konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti puh: 0400 447 383
Kaupunginhallitus on käsitellyt tilinpäätöksen 25.3.2024.
Liitteenä olevassa yhteenvedossa on esitetty kaikki tehdyt pienet tekniset korjaukset tilinpäätöskirjaan. Tytäryhtiön tuloksen muuttuminen aiheutti muutoksen konsernin tuloksessa. Konsernin tulos muuttui 2 971 012,60 eurosta 2 985 479,88 euroon. Tämän seikan ja tilintarkastajan huomion yhtenäistää toimintakertomuksen ja kaupunginhallituksen päätöstekstin, päätösteksti täsmentyy alla esitettyyn muotoon.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 24 / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus päättää
1. päättää käsitellä toimintakertomuksen vuodelta 2023 ja tehdä siihen tarvittavat muutokset,
2. päättää esittää kaupunginvaltuustolle tilikauden tuloksen, 965 211,76 euroa käsittelystä seuraavaa
- tulouttaa investointivarauksiin liittyviä poistoeroja 246.611,26 euroa,
- ettei konsernirahastoa kartuteta,
- siirtää tilikauden ylijäämän, 1 211 823,02 euroa, edellisten tilikausien yli-/alijäämätilille,
3. allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2023 ja luovuttaa sen tilintarkastajille ja sen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi
4. päättää, että tilinpäätökseen voidaan tehdä tarvittaessa pieniä teknisiä korjauksia virkamiestyönä. Tilikauden ylijäämän siirron jälkeen Jämsän kaupungin kumulatiivinen taseen tilikauden yli-/alijäämä tilin saldo on -2 302 274,61 euroa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginvaltuusto 27.05.2024 § 19
1806/02.02.02/2023
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2023 tilinpäätöksen kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.
Kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtavillle viranhaltijoille myönnettiin tili-ja vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2023.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |