Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen lautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 2


Työllisyysaluelautakunta / kokoukset ja menettelytavat

 

EKStyla 13.06.2024 § 2 

2129/00.01.02/2024

 

 Valmistelu työllisyysaluejohtaja Satu Soutolahti p.044 901 8420

 

 Jämsän kaupungin hallintosäännön osassa IV on kokousmenettelyä kos­ke­vat määräykset.

 

Kokousaika ja -paikka 

Jämsän kaupungin hallintosäännön 134 § mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin pu­heen­joh­ta­ja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toi­mi­eli­men jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Puheenjohtajan päätöksellä kokous voidaan järjestää myös etäkokouksena. Sähköisestä kokouksesta on annettu määräykset hallintosäännön 132 §:ssä.

 

Kokouskutsu ja käsiteltävät asiat

Hallintosäännön 135 § mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hä­nen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä kä­si­tel­­vät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, mitä toimielimen pää­tök­sen­te­ko­ta­paa noudatetaan kunkin asian kohdalla. Jos asia kä­si­tel­lään sähköisessä päätöksentekomenettelyssä, tulee kutsussa il­mais­ta, mihin mennessä asia on käsiteltävä sähköisesti.

 

Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja eh­do­tuk­set toimielimen päätöksiksi, lähetetään tai julkaistaan kokouskutsun yh­tey­des­sä, jos eivät erityiset syyt ole esteenä.  Jos esityslistalla, liitteissä tai oheis­ma­te­ri­aa­lis­sa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään mer­kin­tä salassapidosta.

 

Syksyn 2024 aikana työllisyysaluelautakunta ottaa käyttöön sähköisen kokousjärjestelmän.

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Kokouskutsu toimitetaan myös tiedotusvälineiden käyttöön, ei kui­ten­kaan salassa pidettävät ja ei-julkiset asiakokonaisuudet.  Myös kau­pun­gin nettisivuilla julkaistaan vain julkiset asiat.

 

Esittelijä

Työllisyysaluelautakunnan kokouksessa asiat esittelee työllisyysaluejohtaja.

 

Läsnäolo toimielimen kokouksessa

Hallintosäännön 140 § ja 141 § mukaan kaupungin toimielinten ko­kouk­sis­sa on jäsenten ja esittelijän lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen puheenjohtajalla ja kaupunginjohtajalla.

 

Toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.  Toi­mi­elin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asias­sa.  Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän kes­kus­te­lun päättymiseen asti.

 

Kaupunginhallitus voi määrätä toimielimeen edustajansa, jolla on läs­­olo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa.

 

Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja pu­he­oi­keu­des­ta päättää asianomainen toimielin.

 

Varajäsenen kutsuminen

Hallintosäännön 139 § mukaan toimielimen jäsenen, joka on estynyt saa­pu­maan kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa.  Milloin jä­sen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai es­teen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua va­ra­­se­nen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös pu­heen­joh­ta­ja, esittelijä tai toimielimen sihteeri voi toimittaa kutsun va­ra­­se­nel­le.

 

Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen:

Hallintosäännön 155 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja si­säl­lös­tä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöy­­kir­jan­pi­­jä. Pöytäkirja tarkastetaan ja pi­de­tään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö

 

Ehdotus Työllisyysaluejohtaja Satu Soutolahti

 

 Työllisyysaluelautakunta päättää:
1. kokoontua syksyn 2024  aikana kolme (3) kertaa,
2. kokouskutsuna toimiva esityslista lähetetään sähköpostilla tai julkaistaan luottamushenkilöiden verkkopalvelussa vähintään kolme päivää ennen kokousta;
3. varsinainen jäsen ilmoittaa esteestä viipymättä suoraan varajäsenelleen sekä lautakunnan pöytäkirjanpitäjälle;
4. pöytäkirjanpitäjänä toimii työllisyyspäällikkö;
5. kokouksessa voidaan kuulla asiantuntijoita, jotka ovat paikalla ainoastaan ko. asian käsittely ajan (ei päätöksentekohetkellä);
6. antaa pöytäkirjan tarkastuksen kussakin kokouksessa mahdollisuuksien mukaan  vuorotteluperiaatetta noudattaen valittavan kahden jäsenen tehtäväksi. Pöytäkirja tarkastetaan viimeistään kokouksen jälkeisen viikon tiistaina. Pöytäkirjat allekirjoitetaan sähköisesti;
7. tarkastettu pöytäkirja julkaistaan Jämsän kaupungin verkkosivuilla www.jamsa.fi pöytäkirjan tarkastuksesta seuraavana päivänä kuntalain 140 §:n mukaan;
8. Kuntalain alaiset julkiset viranhaltijapäätökset julkaistaan kaupungin verkkosivuilla www.jamsa.fi päätöksenteon jälkeen;
9. mikäli pöytäkirjan tarkastaminen tai julkaisu yleisesti nähtäville ajoittuu arkipyhään, siirtyy sekä tarkastaminen että julkaisu seuraavaan arkipäivään.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.