Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 134



Valtion erityisavustus digitaalisen laadunarviointijärjestelmän Valssin käyttöönoton tukemiseen vuodelle 2025

 

Sivla 12.12.2024 § 134 

2340/02.05.02/2024

 

 Valmistelu kehittämispäällikkö-opistojen rehtori Sini Käkönen,

 p. 040 751 4731

 

 Jämsän kaupunki haki Opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen digitaalisen laadunarviointijärjestelmän Valssin käyttöönoton tukemiseen vuodelle 2025 yhteensä 50 000 €. Hankkeen omarahoitusosuus on 20 %, joten hankkeeseen arvioidaan käytettävän yhteensä 63 000 €. Talousarvioesityksessä on varauduttu hankkeeeen.

 

 Valtionavustuksen taustalla on pääministeri Petteri Orpon hallituksen tavoite varhaiskasvatuksen laadun parantamisesta. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on laatinut varhaiskasvatuksen laatukriteerit ja tuottanut yhteistyössä Opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa digitaalisen laadunarviointijärjestelmän, Valssin. Valssin avulla voidaan kerätä tietoa ja tuottaa yhteenvetoja varhaiskasvatuksen laadun kehittämisen tueksi niin paikallisesti kuin kansallisella tasolla.

 

 Avustuksella tuetaan Valssin käyttöönottoa sekä kansallisesti yhtenäisten laatukriteerien jalkauttamista osaksi varhaiskasvatustoimijoiden omaa laatutyötä. Järjestelmän käyttöönotto edellyttää muun muassa Valssi-arviointijärjestelmään tutustumista, käyttöönottoon liittyvistä vastuista ja järjestelmän käyttäjärooleista sopimista ja roolien mukaista kouluttautumista, henkilöstön itsearviointiosaamisen vahvistamista sekä uuden laadunvalvontajärjestelmän tuomista osaksi toiminnan kehittämistä. Avustuksella voidaan palkata muun muassa Valssin käyttöönottoa koordinoivaa henkilöstöä.

 

 Keväällä 2024 Valssia käytti 63 prosenttia Manner-Suomen kunnista ja sen lisäksi 76 yksityistä päiväkotia tai ketjua. Valssi-laadunvalvontajärjestelmä ei ole aikaisemmin ollut Jämsän kaupungin varhaiskasvatuksen käytössä.

 

 Jämsän kaupungin Valssi-avustushakemuksessa avataan avustuksen käyttötarkoitusta:

-          Hankkeeseen palkataan yksi projektikoordinaattori, jonka tehtävänä on Valssin käyttöönoton suunnittelu ja käyttöönoton tekninen valmistelu

-          Jämsän kaupungin varhaiskasvatuksen arviointiprosessi uudistetaan nostamalla Valssi osaksi toiminnan jatkuvaa ja pitkäjännitteistä kehittämistä

 

Hankkeen tavoitteena on saada Valssi-arviointityökalu käyttöön koko Jämsän kaupungin varhaiskasvatuksessa kehittämistyön tueksi. Varhaiskasvatuksen johto ja henkilöstö sekä henkilöstö koulututetaan Valssin käyttöön. Tavoitteena on myös uudistaa ja yhtenäistää varhaiskasvatuksen arviointiprosessi sekä tehdä pitkäkestoinen arviointisuunnitelma kehittämistyön tueksi.

 

Avustuksen hakulomake on kokouspykälän liitteenä.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Jämsän kaupungin hallintosääntö § 26

Sivistyslautakunta päättää kehittämishankkeisiin osallistumisesta talousohjelman mukaisesti

 

Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen

 

 Sivistyslautakunta hyväksyy valtion erityisavustuksen hakemuksen koskien varhaiskasvatuksen digitaalisen laadunarviointijärjestelmän Valssin käyttöönoton tukemista vuodelle 2025

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.