Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.04.2025/Pykälä 132



Hallintosääntömuutokset

 

Khall 28.04.2025 § 132 

197/00.01.01/2021

 

 Valmistelu konsernipalvelujohtaja Vesa Urtti, puh. 0400 447 383

 

Hallintosääntö ohjaa kaupungin toimintaa. Sen vähimmäissisältö on säädetty kuntalaissa. Valtuusto päättää hallintosäännön hyväksymisestä ja sisällöstä.

 

Hallintosääntöön on valmisteltu muutoksia tulevaksi voimaan pääosin 1.6.2025:

 

Elinvoimatoimiala:

Elinvoimatoimintojen uudelleenorganisointi aiheuttaa muutoksia toimielinten ja toimialojen nimiin ja toimivaltaan. Tämän lisäksi kahden (2) uuden viran perustaminen ja muiden virkojen toimivallan muutokset tulee viedä myös hallintosäännön määräyksiin. Muutokset tulevat voimaan hallintosääntöluonnokseen kirjatulla tavalla 1.6.2025 ehdolla, että organisaatiomuutos on hyväksytty.

 

Sivistystoimiala:

 Sivistystoimialan osalta hallintosääntöön esitettävät muutokset perustuvat lainsäädännön muutoksiin:

 

-          Perusopetuslakiin tehdyt lakimuutokset astuvat voimaan 1.8.2025. 

-          Oppivelvollisuuslain ja perusopetuslain 20i §:n muutokset astuvat voimaan 1.8.2026 alkaen mutta esitetään käsiteltäväksi ja päätettäväksi jo nyt.

-          Lukiolakiin tehdyt oppimisen tuen muutokset astuvat voimaan 1.8.2025 alkaen.

-          Vammaispalvelulaki on tullut voimaan 1.1.2025 alkaen. allihALLLL

 

Lisäksi kotoutumisuudistuksen myötä tulee säädeltäväksi toimivalta kotoutumissuunnitelmasta päättämisestä niiltä osin kuin tehtävä ei kuulu työvoimaviranomaiselle.

 

Luonnoksessa on huomioitu Kuntaliiton suosituksen mukaisia muutoksia siltä osin kun soveltuvat Jämsän kaupunkiin. Muutokset koskevat esim. vaikuttamistoimielimiä (erilliset pykäläkohdat). Lisäksi on tehty pienempiä korjauksia ja tarkennuksia.

 

Hallintosäännön muutostyö on jatkuvaa. Seuraavat muutostarpeet ovat tulossa jo syksyllä 2025.

 

Esityslistan liitteenä on luonnos ehdotettavista muutoksista. Poistettava teksti on yliviivattu ja muutettu / lisätty teksti on merkitty korostusvärillä.

 

 

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

 Hallintosääntö / kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Kaupunginjohtaja Jori Reijula

 

 Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy esitetyt hallintosäännön muutokset 1.6.2025, 1.8.2025 ja 1.8.2026 alkaen.

Hallintosääntöön on mahdollista tehdä teknisiä korjauksia ennen kaupunginvaltuuston kokousta.

Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.