Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunta
Esityslista 10.12.2025/Asianro 5


Kuntien kustannustenjaon perusteet vuonna 2026

 

EKStyla 10.12.2025    

2949/02.05.00/2025

 

 Valmistelu työllisyysaluejohtaja Satu Soutolahti p. 044 901 8420

 

Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi työ- ja elinkeinotoimistoilta työllisyysalueille 1.1.2025. Työllisyyspalvelut ovat olleet vuoden 2025 alusta alkaen osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä ja sitä kautta osa jokaisen kunnan peruspalveluja. Jämsä toimii vastuukuntana Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueella, johon kuuluvat lisäksi Joutsa, Keuruu, Luhanka, Multia, Mänttä-Vilppula, Petäjävesi ja Toivakka. Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalue järjestää lakisääteiset työvoimapalvelut alueen kunnissa. Lakisääteiset työvoimapalvelut muodostavat uuden valtionosuustehtävän, jonka rahoitus on yleiskatteisessa valtionosuudessa.

 

Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen kohdan 8./ 2. mukaan työllisyysalueen työllisyyspalveluiden nettokustannukset jaetaan seuraavasti: 

 

Kustannuksista 50 % kohdennetaan sopijakuntien 18–64-vuotiaiden suhteellisten osuuksien perusteella ja 50 % sopijakuntien työttömien (laaja käsite) suhteellisten osuuksien perusteella. Suhteelliset osuudet määräytyvät sopijakuntien 18–64-vuotiaiden ja työttömien yhteismäärän perusteella. Laskennassa käytettävät tilastot perustuvat valtionvarainministeriön vahvistamiin kuntien peruspalveluiden valtionosuuden laskentatekijöihin.  

 

Yllä mainitusta jakoperusteesta voidaan poiketa niiden kustannusten osalta, jotka on mahdollista laskuttaa kuntakohtaisiin toteutuneisiin kustannuksiin perustuen.  

 

Mahdollisesta poikkeamisesta yllä mainituista jakoperusteista tehdään lautakunnassa päätös, joka käsitellään osana vastuukunnan vuosittaista talousarvioprosessia. Kriteerit, joiden perusteella tällaiseen laskutukseen voidaan ryhtyä ovat seuraavat: 

 

1) laskutus on kohdennettavissa asiakkaan asuinkunnan tai pääasiallisen

sijaintikunnan perusteella

2) laskutusta varten on saatavissa riittävä ja luotettava tieto

3) laskutus on toteutettavissa kohtuullisin hallinnollisin kustannuksin

4) kustannukset, joita kuntakohtaisesti kohdennetaan ovat asiakaskustannuksiltaan tai osallistumiskustannuksiltaan merkittäviä

5) kustannusten kohdentaminen kuntakohtaisesti ei vaaranna palveluiden järjestämistä tai yhdenvertaisuutta.

 

 Kustannuspaikat ja kustannustenjakoperusteet

 

 Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen kustannukset on jaettu keskitettyjen palveluiden (12000), henkilöasiakaspalveluiden (12500) ja kuntakohtaisesti kohdentuvien palveluiden kustannuspaikoille (12100-12800).

 

 Työllisyysalueen kuukausittainen laskutus muodostuu kustannuspaikkojen 12000 ja 12050 talousarvioon perustuen yhteistoimintasopimuksen kustannustenjaon pääperiaatteen mukaisesti (50 % sopijakuntien 18–64-vuotiaiden ja 50 % sopijakuntien laajan työttömyyden suhteellisten osuuksien perusteella).

 

Työllisyysalueen tuottamat valmennuspalvelut (työnhaku-, ura- ja työhönvalmennus) sisältyvät keskitettyihin palveluihin. Keuruun ja Mänttä-Vilppulan kanssa työnhakijoiden valmennuspalveluiden tuottamisesta on sovittu kunnan omana työnä. Valmennuspalveluihin on varattu vuoden 2026 talousarviossa 128 731 euroa. Tämä varaus ei kohdennu Keuruulle eikä Mänttä-Vilppulaan ja se jätetään huomioimatta näiden kuntien laskutuksessa.

 

Kuntakohtaisesti kohdentuvien palveluiden laskutus muodostuu toteutuneista kustannuksista, ja laskutus toteutetaan jälkikäteen noin kahden kuukauden välein. Kunnat voivat myöntää lisämäärärahaa kunnan alueen asiakkaiden palvelutarpeen mukaisesti. Mikäli asiakkaiden palvelutarve koskee sellaisia tukia ja palveluita, joihin ei liity tarkoituksenmukaisuusharkintaa tai jos päätös palvelusta tehdään toisella työllisyysalueella, talousarviovaraus voi ylittyä, ja työllisyysalue laskuttaa kuntia toteutuneiden kustannusten mukaisesti.

 

 Keskitettyihin palveluihin ja henkilöasiakaspalveluihin on varattu vuoden 2026 talousarviossa yhteensä 3 594 101 euroa ja kuntakohtaisesti kohdentuviin palveluihin on varattu yhteensä 1 022 655 euroa.

 

 Vuoden 2026 valtionosuuksien perusteet ovat seuraavat:

 

 

18-64 vuotiaat

Laaja työttömyys eli työttömät ja palveluissa olevat

Joutsa

1 890

269

Jämsä

9 597

1519

Keuruu

4 358

696

Luhanka

316

40

Multia

613

77

Mänttä-Vilppula

4 468

628

Petäjävesi

1 873

244

Toivakka

1 162

119

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Kustannustenjako ja kuukausittainen laskutus

 

 Kuva, joka sisältää kohteen teksti, kuvakaappaus, Fontti, numero

Kuvaus luotu automaattisesti

 

 Kuntakohtaisesti kohdentuvat palvelut

 

 Esitän kuntakohtaisesti kohdentuviin palveluihin vuodelle 2026 kuuluvaksi seuraavat palvelut:

 

 Työllistämispalvelut

  • Palkkatuki
  • 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki
  • Starttiraha
  • Työolosuhteiden järjestelytuki

 

Työllistymistä tukevat palvelut ja koulutuspalvelut

  • Harkinnanvarainen kulukorvaus
  • Matka- ja yöpymiskustannusten korvaus
  • Työvoimakoulutus
    • Ammatillinen työvoimakoulutus
    • Yrittäjävalmiuksia lisäävä koulutus
    • Kotoutumiskoulutus
    • Yhteishankintakoulutus
  • Työllistymistä tukevat palvelut 
    • Asiantuntija-arvioinnit  
    • Muut työllistymistä tukevat palvelut

 

Työllistämispalveluita ja työllistymistä tukevia palveluita ja koulutuspalveluita koskevia päätöksiä tehdään kunnan alueen asiakkaiden palvelutarpeen perusteella.

 

Työnhakijoiden kotoutumiskoulutuksen tuottamisesta on sovittu Keuruun, Mänttä-Vilppulan, Jämsän ja Joutsan kanssa kunnan omana työnä.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö § 30 / Eteläisen Keski-Suomen työllisyysalueen tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus Työllisyysaluejohtaja Satu Soutolahti

 

 Eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluelautakunta päättää, että kustannustenjaossa kuntakohtaisesti kohdentuvia palveluja vuodelle 2026 ovat seuraavat palvelut:
 
Työllistämispalvelut
 Palkkatuki
 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki
 Starttiraha
 Työolosuhteiden järjestelytuki

Työllistymistä tukevat palvelut ja koulutuspalvelut
 Harkinnanvarainen kulukorvaus
 Matka- ja yöpymiskustannusten korvaus
 Työvoimakoulutus (ammatillinen työvoimakoulutus, yrittäjävalmiuksia lisäävä koulutus, kotoutumiskoulutus, yhteishankintakoulutus)
 Työllistymistä tukevat palvelut (asiantuntija-arvioinnit, muut työllistymistä tukevat palvelut)

 

Päätös