Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.09.2021/Pykälä 310

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Talousarvion 2022 raami ja taloussuunnittelun ohjeistus

 

Khall 20.09.2021 § 310  

71/02.02.00/2021  

 

 

 Valmistelija: talousjohaja Ari Luostarinen, puh. 040 593 4655.

 

Kuntalain 110 §:n mukaan "Valtuuston on vuoden loppuun men­nes­hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ot­taen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Ta­lous­ar­vion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suun­ni­tel­ma­kau­si). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuo­si.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kun­ta­stra­te­giaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen tur­va­taan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kun­ta­kon­ser­nin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kun­ta­lain mukaan kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa mää­­ajas­sa eikä kattamista enää voidaa siirtää erillisellä toi­men­pi­de­oh­jel­mal­la katettavaksi talousuunnitelmavuosien yli.Yksilöidyt ta­sa­pai­not­ta­mis­toi­men­pi­teet tulee esittää taloussuunnitelmassa. Kertynyt ali­jää­mä tulee kattaa enintään neljän vuo­den kuluessa ti­lin­pää­tök­sen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lu­kien (110.3 §) Ali­jää­män kattamisvelvollisuus koskee vain kunnan tai kutayhtymän ta­see­seen kertynyttä alijäämää, ei konsernitaseen alijäämää.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edel­lyt­­mät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten ra­hoi­tus­tar­ve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai net­to­mää­räi­se­nä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tu­los­las­kel­ma­osa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toi­min­nas­sa ja taloudenhoidossa on noudatettava ta­lous­ar­vio­ta."

 

Jämsän kaupungin talous on ollut viime vuosina heikkenevä, ja väes­­mää­rä vähenevä, joka on vuosittain vähentynyt noin 200 - 400 henkilöä syntyvyyden ollessa hyvin alhainen. Kaupungin tu­lo­poh­ja on ollut haasteellinen verotulojen ja valtionosuuksien vä­he­ne­män vuok­si. Teollisuuden rakennemuutoksen vuoksi työpaikat ovat vä­hen­ty­neet alueella ja huoltosuhde onkin pysytellyt korkeana val­ta­kun­nal­li­seen keskiarvoon verraten. Kaupungin taloutta rasittaa li­säk­si Kaipolan tehtaan lakkautus ja siitä johtuvat toimenpiteet sekä käyt­­mät­­­nä oleva epäkurantti kiinteistömassa.

 

Yleinen taloudellinen tilanne ja vienti olivat elpyneet ja odotukset ta­lou­den noususuhdanteelle ovat parantaneet ennusteita. Epä­var­muu­te­na on kuitenkin talouden ylikuumeneminen ja toisaalta uuden ko­ro­na-aal­lon ilmaantuminen. Kevään 2021 pandemiatilanne on muut­ta­nut en­nus­tei­ta positiiviseen suuntaan, eikä lopullisia vai­ku­tuk­sia voi vielä varmasti arvioida tilanteen ollessa edelleen epä­va­kaa.Talouden käyntiin lähtemisen vauhti ja mahdollinen pandemian kolmas aalto ratkaisee koko tulorahoituksen tason. Uusi pandemian  aalto ajaisi ilman muuta talouden kehityksen taantumaan.

 

Vuoden 2020 tilinpäätöksen jälkeen kaupungilla on taseessa ku­mu­la­tii­vis­ta ylijäämää 3,6 milj.€. Vuoden 2021 talousarvio on kutakuinkin tasapainossa (ylijäämää noin 57.000 €). Taloussuunnitelmassa suunnitelmavuosi 2022 on noin -565.000 € ali­jää­mäi­nen. Suurin osa kaupungin menoista on sopimuksen mu­kais­ta pal­ve­lu­jen ostoa, joten toiminnan rationalisoinnista tai muista pie­nem­mis­tä eristä ei helpolla saada riittäviä tasapainotuseriä ta­lou­den ali­jää­män oikaisemiseksi yhden suunnitelmakauden aikana. Rakenteesta aiheutuvan alijäämän kaupungin budjetissa arvioidaan vuoden 2020 tilinpäätöksen perusteella olevan noin 1,5-2 milj.€, kun valtionosuuksista poistetaan pandemian aiheuttamat valtionosuuslisät. Tosin vielä on päättämättä, miten sairaanhoitopiirien tekemät alijäämät pandemian ajalta katetaan, tämä  lisää em. alijäämää.

 

Viime vuosien (10 vuoden ajanjakso) aikana kaupunki on subventoinut palveluihin 17 milj.€ lisää, josta noin 16,5 milj.€ on mennyt sosiaali- ja terveystoimeen. Palveluiden laajennuksia on tapahtumassa ja tapahtunut varhaiskasvatuksessa ja koulutoimessa oppivelvollisuusiän noustessa. Oppivelvollisuusiän nosto vuodella nostaa Jämsän kaupungin sivistystoimen kustannuksia reilulla 0,5 milj.€:lla. Päivähoidon asiakkaiden maksurajojen muutos taas puolestaan vähentää maksutuottoja arviolta noin 40.000 €.

 

Lisäksi sosiaali- ja terveystoimen ulkoistuksen kustannusten arvioidaan sopimuksen hinnankorotusmekanismin mukaisesti nousevan noin miljoonalla eurolla. Lisäksi näyttää siltä, että vuoden 2021 varaus korotukseen ei riitä, lisäksi hoitajamitoituksen vaatimat lisärahoitukset nostavat sosiaali- ja terveystoimen kustannuksia. Myös palkankorotukset ensi vuodelle ovat avoimena, sopimuskausi päättyy 28.2.2022, joten loppuvuoden palkkavaraukset ovat vielä neuvottelematta. Arvio vuoden 2022 palkankorotukseksi on 1,5 %, joka tarkoittaa summatasolla noin 650.000 € sivukuluineen.

 

Tässä vaiheessa lienee turha spekuloida tulorahoituksen erillä, tu­los­las­kel­man verotulokohdassa lähdetään perusoletuksena siitä, et­tä veroprosentit ovat nykyiset ja ennuste on suoraan val­tion­va­rain­mi­nis­te­riön ja kuntaliiton kuntakohtaisessa ennusteessa oleva ske­naa­rio, jota on oikaistu ennustetulla väkiluvun vähenemisellä kun­ta­koh­tai­ses­ti. Verotulojen ja valtionosuuksien muutokset kompensoivat osin toisiaan ja niiden muutoksilla taloussuunitelman luvuilla tehty raamitus jäisi vuodelta 2022 noin -100.000 alijäämäiseksi.

 

Tu­lo­poh­jan epävarmuuden vuoksi lienee tässä vaiheessa tärkeintä kes­kit­tyä vain kaupungin omaan toimintakatteen sisältämään toi­min­taan ja talousarvion laa­din­nan ohjeistukseen.

 

Or­ga­ni­saa­tion toiminnan suunnittelu tulevaisuuden tarpeita silmälläpitäen on avain toiminnan tehokkuuden lisäämiseen. Hankaluutena on totutusta rakenteesta tai toiminnasta luopuminen. Kulukuuri ja te­hos­ta­mi­nen lähtevät siitä, että vähennetään toimintaa, muu­te­taan toi­min­tatapaa ja -­kult­tuu­ria sekä tehdään päätöksiä, mitä ei enää tehdä, sitä kautta voi­daan muuttaa henkilöiden toi­men­ku­via ja tehdä jotenkin muuten saavuttaen samat tavoitteet; tuot­ta­vam­min ja jopa vaikuttavammin sekä kokonaistaloudellisesti mie­lek­käämmin. Suuri osuus menoista on palveluiden ostoa, jolloin nämä os­to­pal­ve­lut eivät ole täysin "omissa käsissä", kus­tan­nus­ten nousu on usein nopeampaa kuin kaupungilla.

 

Lomautuksia ja YT-neu­vot­te­lu­ja ei ole pidetty järkevinä toiminnan kannalta, asiakkaat ovat kaupungilla py­sy­viä toisin kuin yrityksillä. Eläköitymisen hyödyntäminen  tukee or­ga­ni­saa­tion toiminnan uudelleenjärjestelyjä ja toi­minnan tehokkuuden nostoa. Toki muutosvaiheessa on taattava hiljaisen tiedon siirtyminen etenkin johto- ja asiantuntijatehtävissä.

 

Jämsän kaupunki on mukana Kestävä kuntatalous FCG:n projektissa, jonka puitteissa johtoryhmälle on esitetty vuoden 2019 pohjalta koko kaupungin palveluvarustuksen tilanne ja vertailu muihin kuntiin. Jatkotyöstänä luvut tarkkenevat tilinpäätöksen 2020 luvuilla ja ne ovat hyvä pohjamateriaali toiminnan kustannusten tarkastamiseen ja perkaamiseen. Lisäksi kaupungille on luovutettu NHG:n lopuraportti vuosi sitten, jonka esittämät toimenpiteet ovat edelleen kesken.

 

Vuoden 2021 talousarvion taso tarkoittaa noin -100.000 €:n alijäämää vuoden 2022 suunnitelmaan.

 

Kaupunginhallitus on käsitellyt talousarvion raamia kokouksessaan 14.6.2021 ja keskustellut esittelyteksissä mainituista toiminnan kustannuspaineista ja niiden kattamisesta taloussuunnitelmakaudella.

 

1.

 JT kustannusten nousu; arvio noin

1.000.000 €

2.

Arvioitu henkilökustannusten nousu

   650.000 €

3.

Oppivelvollisuuden laajennus

   500.000 €

4.

Hoitajamitoituksen muutos; osin arvio

   350.000 €

5.

Tulojen pienentyminen varhaiskasvatuksessa

     40.000 €

6.

Rakenteellinen alijäämä

1.500.000 €

 

Kokouksessaan kaupunginhallitus on myös päättänyt, että valittava uusi kaupunginhallitus palaa talouden raamitukseen ja ohjeistukseen syksyllä.

 

Jämsän kaupungin talousarvion laadinta-aikataulun mukaisesti talousarvio on laadinnassa ja lukujen pitää olla järjestelmässä 1.10.2021 kaupunginhallituksen aikataulun mukaisesti. Aikaisemmassa käsittelyssä avoinna olleita asioita ei ole kyetty ratkaisemaan pitävästi. Pyrkimys toimialoilla on kuitenkin 0 % kustannusten nousuun toimialakohtaisesti. Tämän nollaraamin on tarkoitus sisältää myös 1,5 % palkkakustannusten nousu. Raamin käsittelyn jälkeen on tullut esille myös muita muutoksia, kuten  esim. ulkoistetuista toiminnoista henkilöstön siirto viranomaistehtäviksi katsotuista tehtävistä kaupungin palvelukseen. Näissä muutoksista pyritään myös nollaraamiin. Myöskään valmisteltava ja 25.10.2021 valtuuston käsittelyssä oleva lisätalousarvio ei suoraan saa vaikuttaa raamituksen nousuun, vaan sen eri tekijät arvioidaan tapauskohtaisesti.  Tulopohjan osalta on viimeiset verokertymät näyttäneet paremmilta kuin vuodelle 2022 on arvioitu, mutta suuria epävarmuustekijöitä liittyy erityisesti verotuloihin Kaipolan tehtaan lakkautuksen vuoksi. Kaupunginvaltuuston seminaari on päätetty pitää 12.10.2021, jolloin 1. vedos talousarviosta on jo saatavilla.

 

Toimivalta, johon päätös perustuu

Kuntalaki § 39 ja § 110 sekä Jämsän kaupungin hallintosääntö § 25 ja § 68

 

Ehdotus vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen

 

 Kaupunginhallitus päätää hyväksyä talousarvion 2022 toimintakatteen perusraamiksi 0 % toimialatasolla verrattuna 2021 talousarvioon ja keskustelee ja päättää esittelytekstissä mainituista toiminnan kustannuspaineista ja niihin liittyvistä toimenpiteistä.

 

 Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa