Dynasty tietopalvelu Haku RSS Jämsän kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 325

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Hallintoylilääkärin viran määräaikainen täyttäminen

 

Khall 04.10.2021 § 325  

286/01.01.01/2021  

 

 

 Valmistelija: vs. kaupunginjohtaja Anna-Liisa Juurinen, puh 040 747 7736

 

 Hallintoylilääkäri Unto Palonen on irtisanoutunut virastaan 28.8.2021 alkaen. Kaupunginhallitus on myöntänyt luvan viran (vakanssinro 200105) täyttämiseen 28.6.2021 § 242. Virka on ollut haettavana kaksi kertaa. Sopivaa hakijaa ei ole löytynyt ja virkatehtäviä hoidetaan tällä hetkellä väliaikaisin järjestelyin. Hallintoylilääkärin viran täyttäminen on välttämätöntä ja kiireellistä.

 

 Terveydenhuoltolain 57 §:n 3 momentin mukaan kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava tarpeenmukainen henkilöstö terveydenhuollon toimintayksikölle kuuluvia julkista valtaa sisältäviä tehtäviä varten. Henkilön, jonka tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttäminen, on oltava virkasuhteessa kuntaan tai kuntayhtymään.

 

 Hallintoylilääkärin virkatehtäviin kuuluvat mm. tartuntatautivastaavan lääkärin ja kuntoutuksesta vastaavan lääkärin tehtävät. Myös yksityisen terveyspalveluiden tuottajien valvonta ja ohjaus kuuluvat hallintoylilääkärille.

 

 Edellä mainittujen perustelujen lisäksi hyvinvointialueiden rakentaminen etenee vauhdilla. 2022 aikana tullaan ratkaisemaan, miten jämsäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään tulevaisuudessa Keski-Suomen  hyvinvointialueella. Jämsän kaupungin ja kuntalaisten edun mukaista on, että hallintoylilääkärin virka on täytettynä pysyvästi siirtymävaiheen ajan.

 

 Jyri Moilasen kanssa on neuvoteltu mahdollisuudesta hallintoylilääkärin virkatehtävien hoitamiseen määräaikaisesti toukokuun 2023 loppuun saakka.  Jyri Moilanen tuntee hyvin Jämsän toimintaympäristön ja on toiminut virassa aikaisemmin 7.4.2020- 31.12.2020 välisenä aikana. Jyri Moilanen voi ottaa viran vastaan viimeistään 1.1.2022 alkaen. Viran vastaanottamisen edellytyksenä on, että Jämsän kaupunki hyväksyy rekrytointipalvelua koskevan sopimuksen Terveytesi Palvelu Oy:n kanssa määräaikaisen virkasuhteen ajaksi.

 

 Moilanen täyttää kaikki hallintoylikääkärin virkaa koskevat kelpoisuus- ja pätevyysvaatimukset.

 

 Toimivalta, johon päätös perustuu:

Hallintosääntö 51 §: palvelusuhteeseen ottaminen

 

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 4 §: Julkisesta hakumenettelystä poiketen virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on avoinna olevaan virkasuhteeseen ottaminen määräajaksi.

 

Ehdotus Hallintojohtaja Auli Korhonen

 

 Hallintoylilääkärin virkaan valitaan Jyri Moilanen.

Virkasuhde on määräaikainen ja alkaa viimeistään 1.1.2022.
Määräaikainen virkasuhde päättyy 31.5.2023.

Viran säännöllinen työaika on 80 %. Tehtävän palkkaus määräytyy kokoaikaisen tehtävän kokonaispalkasta, joka on 12 500 euroa kuukaudessa.

Virkasuhteen tarkemmista ehdoista päätetään virkamääräyksessä

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Sanna Rajala ei esteellisenä ollut läsnä pykälän käsittelyn aikana (palvelussuhdejäävi).

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa