RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.10.2022/Pykälä 303
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnallinen tuloveroprosentti vuodelle 2023
Khall 31.10.2022 § 303
1164/02.03.02/2022
Valmistelija: talousjohtaja Ari Luostarinen, puh. 040 593 4655
Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 55 §:n muutoksen perusteella kunnanvaltuuston on määrättävä vuoden 2023 tuloveroprosentiksi vuoden 2022 tuloveroprosentti vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä.
Verotusmenettelystä annetun lain muutoksessa säädetään, että kunnan on ilmoitettava vuoden 2023 tuloveroprosentti prosenttiyksikön sadasosan tarkkuudella. Mikäli kunta ei ilmoita vuoden 2023 tuloveroprosenttia 91 2 §:n 1 momentissa säädettynä aikana tai Verohallinnon myöntämässä myöhemmässä määräajassa, verotuksessa voidaan noudattaa vuoden 2022 tuloveroprosenttia vähennettynä 12,64 prosenttiyksiköllä.
Tällä hetkellä Jämsän veroprosentti on 21 %. Vuodelle 2023 säädöksen mukaan vähennettynä 12,64 prosenttiyksikköä Jämsän kunnallisveroprosentiksi muodostuu 8,36 %.
Toimivalta, johon päätös perustuu: KuntaL § 111; Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain 55 §:Laki verotusmenettelystä § 91
Ehdotus Kaupunginjohtaja Hanna Helaste
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy vuoden 2023 kunnallisveroprosentiksi säädöksen mukaisen 8,36 %.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |