RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 132
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talouden ja toiminnan toteutuminen 1-9/2022 / sivistystoimiala
Sivla 27.10.2022 § 132
831/02.02.02/2022
Valmistelijat: sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen 0400 542 062, taloussihteeri Anita Lahtinen 040 8471070
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti (Khall 20.12.2021 § 435) lautakuntien tulee seurata toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä tunnuslukujen toteutumista neljännesvuosittain talousarviovuoden aikana. Vertailu suoritetaan talousarvion tulosalueen tavoitteisiin ja suoritteisiin nähden.
Toteumavertailun lukuihin sisältyvät tulot ja menot lokakuun alun tilanteessa, koska valtuusto käsitteli talousarvion muutoksen 3.10.2022 kokouksessaan ja näin toteumassa on mukana talousarvion muutos. Tasaisen kertymän mukaan toteuma syyskuun lopussa voisi olla enintään noin 75%.
Esityslistan oheisaineistona on toiminnan ja talouden raportointi 1-10/2022 (raportti 13.10.2022). Pykälässä olevat taulukot on otettu Opiferuksesta, missä talouden toteuma on 1-9 kuukautta eikä näin olleen pidä sisällään talousarvion muutosta. Arvioinnit on tehty oheisaineistona olevien raporttien mukaan.
Sivistystoimiala
| Talousarvio 2022 | TOT 9/2022 | TOT 9/2021 | TOT% 9/2022 | Vertailu ed. vuosi |
Toimintatuotot | 2 808 530 | 3 070 995 | 2 615 524 | 109,35 % | 17,41 % |
Valmistus omaan käyttöön | 0 | 0 | 0 | 0,00 % | 0,00 % |
Toimintakulut | -38 188 880 | -28 335 975 | -27 844 137 | 74,20 % | 1,77 % |
Toimintakate | -35 380 350 | -25 264 981 | -25 228 612 | 71,41 % | 0,14 % |
Poistot ja arvonalentumiset | -264 910 | -160 296 | -188 894 | 60,51 % | -15,14 % |
Tilikauden tulos | -35 645 260 | -25 425 277 | -25 417 506 | 71,33 % | 0,03 % |
Toimintatuottojen toteuma koko toimialan osalta on lokakuun listauksen mukaan 107, 3 %. Kulujen toteuma on 77,6 % ja toimintakate on 75, 1 %. Talousarviomuutoksella korjattu talousarvio näyttää toteutuvan.
Sivistystoimialan tulosaluetasoiset raportit ovat oheisaineistona ja ne siirtyvät kaupunginhallituksen käsittelyyn.
Hallinto
| Talousarvio 2022 | TOT 9/2022 | TOT 9/2021 | TOT% 9/2022 | Vertailu ed. vuosi |
Toimintatuotot | 240 | 206 | 182 | 85,83 % | 13,18 % |
Valmistus omaan käyttöön | 0 | 0 | 0 | 0,00 % | 0,00 % |
Toimintakulut | -295 120 | -213 825 | -180 413 | 72,45 % | 18,52 % |
Toimintakate | -294 880 | -213 619 | -180 231 | 72,44 % | 18,52 % |
Poistot ja arvonalentumiset | 0 | 0 | 0 | 0,00 % | 0,00 % |
Tilikauden tulos | -294 880 | -213 619 | -180 231 | 72,44 % | 18,52 % |
Talous on toteutunut yhdeksän kuukauden osalta ennakoidusti, kun otetaan huomioon talousarvion muutos. Sivistyslautakunta on kokoontunut yhdeksän kertaa vuoden 2022 aikana.Toimintakate on alle tasaisen kertymän. ICT-palveluihin varattujen määrärahojen käyttö on ollut ennakoitua suurempaa ja sitä on korjattu talousarvion muutoksessa.
Raitti-kokonaisuus avautui asiakkaille. Liikuntaneuvontahanke aloitti toimintansa. Ajanjaksoon kohdentuu useita jätettyjä hankehakemuksia, joista päätöksiä osin vielä tulematta.
Muutoin toiminta on ollut tavoitteiden mukaista.
Varhaiskasvatus
| Talousarvio 2022 | TOT 9/2022 | TOT 9/2021 | TOT% 9/2022 | Vertailu ed. vuosi |
Toimintatuotot | 927 610 | 1 177 311 | 986 968 | 126,92 % | 19,29 % |
Valmistus omaan käyttöön | 0 | 0 | 0 | 0,00 % | 0,00 % |
Toimintakulut | -11 306 260 | -8 237 128 | -8 121 585 | 72,85 % | 1,42 % |
Toimintakate | -10 378 650 | -7 059 817 | -7 134 617 | 68,02 % | -1,05 % |
Poistot ja arvonalentumiset | -11 260 | -10 179 | -12 957 | 90,40 % | -21,44 % |
Tilikauden tulos | -10 389 910 | -7 069 996 | -7 147 574 | 68,05 % | -1,09 % |
Varhaiskasvatuksen yhdeksän kuukautta on toteutunut suunnitellun mukaisesti. Varhaiskasvatus sai valtion erityisavustuksia varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämiseen, esiopetuksen laadun ja tasa-arvon kehittämiseen sekä varhaiskasvatuslain mukaisen tuen uudistamiseen yhteensä 468 000 euroa, mistä johtuen tuotot ovat ylittyneet.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut ovat kertyneet ennakoidusti. Syyskuun laskutuksen jälkeen näyttää siltä, että tarvetta lisätalousarviomuutoksille ei ole. Henkilöstökulut ovat toteutuneet arvioidusti. Hallin ja Jämsänkosken alueilta on vähentynyt 1.8.2022 alkaen yhteensä 42 päiväkotipaikkaa ikäluokkien pienentymisen myötä. Vaikutus on yhteensä 2,31 henkilötyövuotta. Palkkavaraus on kuitenkin tehty koko toimintavuodelle. Tästä johtuen henkilöstökulut näyttäisivät riittävän palkankorotuksista huolimatta. Esiopetuskuljetuksiin varattua määrärahaa on korjattu talousarvion muutoksessa. Kokonaisuutena talouden toteuma näyttäisi olevan talousarvion mukainen.
Perusopetus
| Talousarvio 2022 | TOT 9/2022 | TOT 9/2021 | TOT% 9/2022 | Vertailu ed. vuosi |
Toimintatuotot | 1 102 710 | 1 518 203 | 1 317 662 | 137,68 % | 15,22 % |
Valmistus omaan käyttöön | 0 | 0 | 0 | 0,00 % | 0,00 % |
Toimintakulut | -20 528 080 | -15 548 191 | -15 511 825 | 75,74 % | 0,23 % |
Toimintakate | -19 425 370 | -14 029 988 | -14 194 163 | 72,23 % | -1,16 % |
Poistot ja arvonalentumiset | -177 910 | -139 670 | -169 649 | 78,51 % | -17,67 % |
Tilikauden tulos | -19 603 280 | -14 169 658 | -14 363 812 | 72,28 % | -1,35 % |
Toimintakate on hiukan alle tasaisen kertymän. Toimintatuottojen ylittyminen johtuu hankeavustusten ennakoitua suuremmasta määrästä. Yhdeksän kuukauden toteuma on henkilöstökulujen osalta 75,7 % on lähellä tasaista kertymää. Varsinkin alkuvuonna koronasta johtuen sijaistarve oli normaalia suurempi. Valmistavan opetuksen alkaminen keväällä ja määrän lisääntyminen on myös lisännyt henkilöstökustannuksia.
Koronasta johtuvat tehostettu puhtaanapito ja ruokajakelu lisäsivät alkuvuonna kustannuksia. Ennakoitua suurempi inflaatio, valmistavan opetuksen alkaminen, palkankorotukset ja koulukuljetusten hinnantarkistus ovat lisänneet kustannuksia. Peruopetuksen talousarviomuutos vuodelle 2022 koostuu 291 000 euron henkilöstökustannuksista, 80 000 euron koulukuljetusten hinnan noususta ja ja 246 000 euroa ennakoitua suuremmista hankeavustuksista.
Lukiokoulutus
| Talousarvio 2022 | TOT 9/2022 | TOT 9/2021 | TOT% 9/2022 | Vertailu ed. vuosi |
Toimintatuotot | 52 500 | 46 132 | 59 920 | 87,87 % | -23,01 % |
Valmistus omaan käyttöön | 0 | 0 | 0 | 0,00 % | 0,00 % |
Toimintakulut | -1 998 830 | -1 441 006 | -1 434 118 | 72,09 % | 0,48 % |
Toimintakate | -1 946 330 | -1 394 873 | -1 374 198 | 71,67 % | 1,50 % |
Poistot ja arvonalentumiset | 0 | 0 | 0 | 0,00 % | 0,00 % |
Tilikauden tulos | -1 946 330 | -1 394 873 | -1 374 198 | 71,67 % | 1,50 % |
Toimintakate on alle tasaisen kertymän. Lukion talous on toteutunut yhdeksän kuukauden aikana suunnitellusti. Henkilöstökulujen toteuma oli 71,1 %. Koronasta johtuvat tehostettu puhtaanapito ja ruokajakelu lisäsivät alkuvuonna kustannuksia. Kokonaisuudessaan lukiokoulutus on yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana pystynyt toimimaan annetun talousarvion puitteissa.
Elämänlaatupalvelut
| Talousarvio 2022 | TOT 9/2022 | TOT 9/2021 | TOT% 9/2022 | Vertailu ed. vuosi |
Toimintatuotot | 725 470 | 329 142 | 250 792 | 45,37 % | 31,24 % |
Valmistus omaan käyttöön | 0 | 0 | 0 | 0,00 % | 0,00 % |
Toimintakulut | -4 060 590 | -2 895 825 | -2 596 195 | 71,32 % | 11,54 % |
Toimintakate | -3 335 120 | -2 566 683 | -2 345 402 | 9,43 % | |
Poistot ja arvonalentumiset | -75 740 | -10 447 | -6 288 | 13,79 % | 66,13 % |
Tilikauden tulos | -3 410 860 | -2 577 130 | -2 351 691 | 75,56 % | 9,59 % |
Toimintakate on lokakuun listauksessa 64,5 % tilanteessa, jossa työväenopiston laskutus on keskeneräinen. Kulujen toteuma on alle tasaisen kertymän 72 % ja toimintakate 73,7 %. Tämänhetkinen arvio on, että talousarviomuutoksella korjattu talousarvio toteutuisi.
Musiikkioppilaitoksen ja työväenopiston lukuvuosi alkoi. Raitti-kokonaisuuden avautumisesta johtuva kysynnän kasvu on jatkunut. Tilojen moninainen käyttö on lisääntynyt. Liikuntaneuvontahanke käynnistyi.
Elämänlaatupalvelujen avautuneilla palveluilla on pyritty vastaamaan hyvinvointivajeeseen. Palvelujen avautuminen on otettu ilolla vastaan.
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Kaupunginhallitus 20.12.2021 § 435 / Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet
Ehdotus Sivistystoimenjohtaja Leena Kilpeläinen
1. Sivistyslautakunta hyväksyy talouden ja toiminnan arvioinnin syyskuun lopun tilanteessa ja esittää sitä edelleen kaupunginhallitukselle hyväksymistä varten.
2. Tämä pykälä tarkastetaan kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Taloussihteeri Anita Lahtinen ja johtava rehtori Juha Damskägg poistuivat klo 17.50 ollen läsnä asian käsittelyn aikana.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |