RSS-linkki
Kokousasiat:https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://jamsa10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma / Aloitusvaihe / Himoksen Patalahden pohjoispuoleisen alueen osayleiskaavojen muutos ja laajennus |
Himoksen Patalahden pohjoispuoleisen alueen osayleiskaavojen muutos ja laajennus
Elvoi 23.02.2023 § 20
1456/10.02.02/2023
Valmistelija: maankäyttöinsinööri Rainer Nyholm, puh. 040 838 0122
Himoksen Patalahden pohjoispuoleisen alueen osayleiskaavaojen muutoksen ja laajennuksen vireilletulosta on ilmoitettu vuoden 2021 kaavoituskatsauksessa. Kaavoituskatsauksen on elinvoimalautakunta hyväksynyt 23.9.2021 § 24.
Yleiskaavan suunnittelualueen pinta-ala on n. 790 ha ja käsittää Himoksen matkailualueen kohdalla Patalahden pohjoispuolella sijaitsevia alueita. Suunnittelualueeseen sisältyy myös valtatien 9:n aluetta n. 7,5 km verran.
Osalla suunnittelualueella on voimassa kolme eri yleiskaavaa, joista vanhin on vuodelta 1986 oleva Säyrylän osayleiskaava ja tuorein voimassa oleva osayleiskaava on vuodelta 2001 oleva Himoksen osayleiskaava. Isolla osalla suunnittelualuetta ei ole tällä hetkellä voimassa yleiskaavaa.
Suunnittelualueella on asemakaavoitettua aluetta vajaat 50 hehtaaria Himosrannan, Honkarannan ja Himoslehtelän alueilla.
Kaavahankkeen keskeisimmäksi tavoitteiksi on alkuvaiheessa tunnistettu seuraavat asiat:
- Liikenneyhteyksien selvittäminen valtatie 9:ltä Himoslehtelän ja Honkarannan alueelle
- Valtatie 9 Säyrylän eritasoliittymän tiesuunnitelman huomioon ottaminen yleiskaavassa
- Valtatie 9, Haapaojantien ja Säyrylänsalmentien risteysalueen tulevaisuuden maankäytön selvittäminen
- Säyrylän eritasoliittymän yhteyteen liikerakentamisen mahdollisuuden selvittäminen
- Alueen matkailua tukevan virkistys- ja reitistöpotentiaalin selvittäminen
- Nykyisten loma-asuntoalueiden laajentamismahdollisuuksien selvittäminen
- Yleiskaavan päivittäminen toteutuneen maankäytön mukaan.
Osayleiskaavahankkeen aloitusvaiheen viranomaisneuvottelu järjestettiin 1.2.2023. Neuvotteluun osallistuivat edustajat Jämsän kaupungilta, Keski-Suomen ELY-keskukselta, Keski-Suomen liitolta ja Keski-Suomen museolta.
Tavoitteena on asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville ja antaa näin mahdollisuus osallisille ja muille hankkeesta kiinnostuneille antaa suunnitelmasta palautetta. Mahdollisten palautteiden johdosta arvioidaan onko osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa tarpeen korjata/täydentää joltain osin, jonka jälkeen käynnistetään kaavan laatijan konsulttikilpailutus
Toimivalta, johon päätös perustuu:
Hallintosääntö § 28
Ehdotus Elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen
Elinvoimalautakunta hyväksyy laaditun osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja päättää asettaa sen julkisesti nähtäville 14 vrk:n ajaksi mielipiteiden esittämistä varten.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |